sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Hairstyles in lolita

Erilaiset kampaukset ja hiusten laitto on aina ollut suuri osa lolitaa. Kauneinkin mekko menettää hohtonsa jos kantajan harteilla lepää laittamattomat ja sotkuiset hiukset. Minulle kampausten luominen on osa lolitaan pukeutumista ja hiusten laittamisen ilo on osa lolitan lumoa. Peruukin hankkimista en voisi ikinä harkita, se tekisi kaiken aivan liian helpoksi! Tykkään nousta ylös anivarhain kihartamaan hiuksia ja taistelemaan painovoimaa vastaan luodessani erilaisia kampauksia. Hiulisäkkeetkään eivät löydä tietänsä minun päähäni, koska rajallisen hiusmäärän antama haaste innostaa koettelemaan rajoja massiivisilla kampauksilla. Sen lisäksi tukka ei näytä luonnottaman tuuhealta (kyllä, joskus tukkaa voi olla liikaa!). Nämä ovat toki vain minun henkilökohtaisia mielipiteitä ja mieltymyksiä, jokainen tehköön tyylillään kunhan lopputulos on jotain eleganttia/söpöä. ;)

Sweettiin sopivat todella hyvin saparot ja kahden nutturan kampaukset. Kiharretut hiukset ovat aina astetta söpömmät ja panostetumman näköiset, mutta muhkeat suorat saparot ovat myös näyttävät (ks. Asuka kuvassa).

Hiusten suoristaminen on helppo ja nopea tapa saada hiukset näyttämään siisteiltä, sekin on eräänlainen kampaus vaikkei se helppoudessaan ehkä siltä vaikuttaisi. Jos omistat jo piikkisuorat hiukset niin pelkkä hiusten siistiksi harjaaminen riittää. Suora tukka saa sweettariasun näyttämään hillitymmältä ja goottilolissa piikkisuora tukka voi näyttää hyvin dramaattiselta. Letit ovat myös nopeat saada aikaan ja ne sopivat erityisen hyvin classiciin, mutta miksei myös sweettiin. Letit ja korvien alta alkavat saparot sopivat erinomaisesti hattujen ja baskereiden kanssa.

Toinen helppo ja taatusti hyvältä näyttävä kampaus on vapaat kiharat. Kiharra hiuksesi kihartimella ja riko kiharat varovaisesti kammalla välttääksesi kankeat korkkiruuvit (korkkiruuvit ovat so 2000-luvun alkua!). Tupeerata saa myös. Ohueella kihartimella saa tiukemmat kiharat ja paksulla löysähköt isot kiharat.

Jos omistat lyhyet hiukset ja kampausten tekeminen on vaikeaa, no worries! Suora polkatukka näyttää aina hyvältä lolitassa ja sopii tyyliin kuin tyyliin. Lyhyeitä hiuksia voi myös kihartaa tai muotoilla eri tavoilla.

Jos olet ihan ulalla hiustenlaitossa ja tahtoisit hiuksesi näyttävän instant lolitaan sopivilta niin suosittelen suoraa otsatukkaa. Otsis ei ole must have, mutta se on hyvin suosittu lolien keskuudessa ja itse pidän otsatukkaa todella söpönä. Suora otsatukkaa takaa heti lolimmat hiukset, tyylin parissa kauemmin olleet ja kokeilunhaluiset voivat kokeille sivuotsiksia tai kampauksia täysin ilman otsatukkaa. Otsatukat voivat luonnollisesti myös olla eri pituisia. Niissä tapauksissa joissa otsatukka ei peitä kulmakarvoja, pitää kulmakarvat muistaa pitää edustavassa kunnossa!

Tässä oli siis pieni inspiraatiopostaus/tietopaketti lolitasta ja eri kampauksista. Toivottavasti tykkäsitte. Tämä oli vain pieni pintaraapaisu ja ehkä jatkossa voisin kirjoittaa aiheesta enemmän jos sille on kysyntää.

Viimeinen kuva Sannista by Askar Älkää käyttäkö näitä kuvia ilman lupaa / do not use these pictures without permission

11 kommenttia:

  1. Tosi hieno teksti, bravo! Mukavan sujuvaa, lennokasta, kepeää luettavaa - ja silti asiaa oli enemmän kuin tarpeeksi!

    Uskoisin, että tekstistä on suurta apua niille, jotka eivät ole lolitan tai hiustenlaiton suhteen niin kokeneita, ja inspiraatiota siitä saavat nekin, jotka ovat jo pidempään tyyliä harrastaneet. :3

    Olen ihan samoilla linjoilla siinä, että peruukkia tai lisäkettä ei käytetä! Kaikki muut vippaskonstit ovat toki sallittuja. ;D

    VastaaPoista
  2. Caramea: Kiitos paljon! Tosi kiva kuulla. Toivon todellakin että tästä on hyötyä muille. :D

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Minä ainakin pidin tästä postauksesta tosi paljon, täytyypäs kokeilla noita lettejä joku päivä:>! Niin, part 2 olisi tosi kiva:)!

    VastaaPoista
  5. †Niesje7002†: Thank you very much. :D

    Iris: Kiva kuulla! Ehkä minä vielä tulevaisuudessa teen toisen postauksen. :D

    VastaaPoista
  6. Tykkään tekstistä paljon, mutta minulla on ongelmana juuri tuo otsatukka jota en tiukkojen vanhempien takia voi hankkia. Olisi tosi hienoa jos voisit tehdä jatkoa tälle postaukselle otsatukattomista lolitaan (etenkin sweet :P ) sopivista kampauksista, ja olisi hienoa jos löytäisit joitain muitankin vaihtoehtoja kuin sivujakauksen. ( Itse olen sen suhteen jo heittänyt pyyhkeen kehään koska sivujakaus taitaa olla ainoa vaihtoehto...)

    VastaaPoista
  7. Anonyymi: Kiitos kommentistasi, ja eritoten kiitos juttuideastasi! Keskustelimme otsatukattomuus-ongelmastasi juuri Katan kanssa, ja päätimme, että minä teen piakkoin juuri tästä nimenomaisesta aiheesta postauksen, eli siis lolisopivista kampauksista, jotka eivät vaadi otsatukkaa.

    Niitä on ehkä hieman vähemmän, kuin otsatukallisia, mutta minulla on jo valmiina ainakin pari hyvää vinkkiä! Sivujakaus ei siis suinkaan ole ainoa vaihtoehto. ;)

    VastaaPoista
  8. Minäkin tykkäsin tästä postauksesta paljon! Cortille ei ole muistaakseni aiemmin asiasta hirveästi kirjoittanutkaan. Ja ehdottoman kiva lisä oli se, että olit käyttänyt vanhoja tuttujen kuvia esimerkeissäsi! Tosi jees! :D

    VastaaPoista
  9. Odotan innolla toista hiuksiin liittyvää postausta!

    VastaaPoista
  10. Anonyymi: Kiitoksia! Arvostan ptodella palautettasi. Huomasin myös itse blogia selaillessa että tästä ei ole kirjoitettu ennen, tunsin aiheen olevan lähellä sydäntäni, joten tällainen postaus tästä sitten syntyi. :D Cortilelaisten kuvia käytin mielelläni esimerkkinä siitä että ihan "taviksetkin" voivat tehdä hienoja kampauksia. Jos olisin laittanut pelkkiä lehtiscanneja lolimallien täydellisistä kampauksista (=peruukeista) niin hienojen kampausten teko ei ehkä tuntuisi yhtä helpolta saavuttaa kotikonstein.

    Anonyymi: Kiva kuulla! :D

    VastaaPoista