sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Viuhkan käytöstä

”On monia tapoja käyttää tätä kallisarvoista koristusta, viuhkan heilautuksella voidaan erottaa prinsessa kreivittärestä, markiisitar rahvaannaisesta. Minkälaista viehkeyttä viuhka antaakaan naiselle, joka osaa sitä käyttää oikein! Se kiemurtelee, lentelee tuulessa, puristuu kokoon, levittäytyy auki, nousee, laskeutuu olosuhteiden mukaan.”

Madame de Staël (1766-1817)

torstai 6. lokakuuta 2011

Hairstyles in lolita 2

Eräs lukijamme kommentoi Katan kampauksia käsittelevään postaukseen, että mitä tehdä, kun hänellä ei ole otsatukkaa? Onko tällöin sivujakaus ainoa kampausvaihtoehto? Ei todellakaan!

Loliuskottava kampaus on haasteellisempaa tehdä ilman otsatukkaa, mutta se on hyvinkin mahdollista. ;)

Miksi et kokeilisi kihartaa hiuksiasi mahdollisimman tuuheaksi kiharapehkoksi? Tämä kampaus toimii mainiosti myös hieman lyhyempään tukkaan! Kätke hiusten sisään hiusrotta, hiuksia kohottava kampa tai vaikka vanha (joskin mitä mieluiten puhdas) sukka. Myös tupeeraus toimii. Vedä sitten hiuksia hiukan taakse otsalta asuun sopivalla hiuspannalla. Viimeistele kampaus rusetilla, ruusulla tai muulla mieleiselläsi koristeella.

Kaikkein siisteintä otsatukattomissa kampauksissa on ehkä se, että silloin otsaansa voi liimata timantteja! (Kyllä, luit ja näit aivan oikein; blingiä otsaan.)

Toinen sekä sweetiin että classiciin toimiva vaihtoehto on suuri, kiharainen nuttura. Mitä isompi, sen parempi! Harjaa hiuksesi korkealle poninhännälle, miltei keskelle päälakea. Ota jälleen kerran avuksesi erilaiset täytteet, tai tupeeraa pirusti. Kiinnitä hiukset pinneillä huolettoman näköisesti valitsemasi nutturapohjan ympärille. Pidä visusti huolta, ettei tupeeraus näy päällepäin! Haluathan näyttää huolettomalta, mutta et suttuiselta. Halutessasi voit jättää pienet hiussuortuvat kehystämään kasvoja ja pehmentämään vaikutelmaa. Tämän kampauksen kanssa sopii myös iso rusetti, vaikkei otsatukkaa olekaan!

Muita vinkkejä otsatukattomille loleille:

♥ Keskijakauskin toimii, kun kiinnität hiuksesi matalille saparoille ja kiharrat ne muhkeiksi. Valitse tällöin kuitenkin sivulle asettuva, pienempi rusetti jättirusetin sijasta.
♥ Saparot voi kiinnittää myös kauniinvärisillä, rusetille solmituilla nauhoilla, jolloin syntyy hyvin suloinen, hieman vanhanaikainen vaikutelma.
♥ Vältä perinteisiä headresseja ja suuria, pään keskelle asettuvia rusetteja. Valitse mieluummin pyöreä, sivulle asettuva headdress tai rusetti.
♥ Klassinen helmipanta toimii melkein mihin tahansa tyyliin, tukkaan ja kampaukseen.
♥ Erikokoiset hiusruusut sopivat tukkaan kuin tukkaan. Kannattaa kuitenkin muistaa sääntö, että mitä suurempi/useampi hiusruusu, myös sitä muhkeampi kampauksen tulisi olla.
♥ Jos hiuksesi ovat pitkät, voit kokeilla rokokoo-inspiroirunutta kampausta! Tee nuttura yllä neuvotulla tavalla, mutta jätä kiharrettu suortuva tai pari roikkumaan kaulan toiselle tai molemmille sivuille. Viimeistele kimaltelevalla tiaralla ja strutsinsulilla.
♥ Myös korkealle kiinnitetty, muhkea sivuponnari toimii ilman otsatukkaa ja näyttää mahtavalta sivulle asettuvan, hieman kookkaammankin rusetin kanssa.
♥ Otsatukkaa tai sen puuttumista tärkeämpää on se, että hiukset ovat jotenkin laitetut. Huolittelematon kampaus pilaa helposti koko asun vaikutelman. Sen sijaan, että murehdit otsatukkaa, kannattaa pitää huolta siitä, että kokonaisilmeesi on yhtenäinen eli tarpeeksi huoliteltu.

Toivottavasti näistä vinkeistä oli hyötyä! Jos jollain teistä lukijoista on omakohtaisia kokemuksia loleilusta ilman otsatukkaa, ja siihen liittyviä vinkkejä, niitä saa vapaasti jakaa kommenteissa. :)

tiistai 4. lokakuuta 2011

Teekutsut Mimin luona 1.10.2011

Hei vain! Nyt seuraa paljon kuvia lauantain teekutsuilta. :D

Aloitetaanpa perinteikkäällä ruokakuvalla. Oli briossia, graavilohta, kinkkua, juustoa, kuningatarhillolla kuorrutettua juustokakkua, kanasalaattia, muffineita ja muutamia valikoituja teelaatuja.

Pelasimme myös hauskaa korttipeliä, Giljotiinia, jossa oli tarkoitus kerätä pisteitä "mestaamalla" aatelisia. Korkeimmat pisteet sai luonnollisesti Marie Antoinettesta.

Todiste siitä, että tukkani oli kiva, ennen kuin lähdimme ulos ottamaan asukuvia.

Susanna, jonka onnellinen ilme kertoo, että briossi oli todella herkkua! (Pieni tietopläjäys: briossi on valkea, kuohkea ja pehmoinen leipä, jota rokokoon ajan aateliset söivät, koska eivät uskoneet hienostuneen ruoansulatuksensa kestävän kovaa, tummaa leipää.)

Teekutsuillamme oli tällä kertaa vieraana myös ystäväni Sari, joka on vasta kiinnostunut lolita-tyylistä, ja halusi päästä näkemään, millaista loliteekutsuilla oikein on. Minulla oli kunnia stailata Sari lolivaatteisiin, ja söötti hän onkin! ♥

Hyytävästä tuulesta huolimatta raahauduimme paremman valaistuksen perässä läheiseen puistoon napsimaan asukuvia. Syksy on täydessä vauhdissaan, ja ruskan värit näyttävät upeilta auringonvalossa! *-*

Sitten asukuviin. Mimillä oli yllään Innocent Worldin hame, vintagepaita ja itsetehty hiuskoriste.


Katalla taas oli päällään Angelic Prettyn mekko, itse kustomoitu neuletakki sekä Babyn kengät.

Minun ylläni oli Angelic Prettyn samettimekko, itse tekemäni choker ja Minna Parikan kengät.

Sarilla oli yllään Angelic Prettyn mekko, vintagepaita ja Innocent Worldin rusetti.

Susannalla oli Victorian Maidenin mekko ja Innocent Worldin laukku.

Hassun sattuman kautta sekä minulla että Katalla oli molemmilla yllämme mintunvihreää. :D

Ryhmäkuvasta tuli kerrankin aika hauska!

Loppuun vielä todiste siitä, että vaikka muut kävelivät kuvauspaikalle, Susanna leijui sinne päivänvarjollaan. ;)

maanantai 3. lokakuuta 2011

Unwritten rules for Lolita

WARNING LADIES! Tämän korkealiitoisen tekstin tarkoitus on ottaa humoristisesti kantaa lolimaailman ihmeisiin ja ilmiöihin loukkaamatta ketään. Älkää siis vetäkö pitsejä ja nappeja neniin. .D



* Lolita is seriouz business. On yleinen harhaluulo, että lolitan on tarkoitus olla hauskaa tai tapa ilmaista omaa persoonallisuuttaan. Pötyä! Tarkoitus on kerätä mahdollisimman suuri garderoobi ja tehdä muut kateellisiksi.

* Osta aina uusin mallisto AP:lta, Moitielta tai muulta juuri nyt pinnalla olevalta brändiltä - näin olet kuplassame trendikäs ja ajanhermolla. Samalla vältät vahingollisen luovuuden ja olet varmasti täydellinen.

* Teapartyt- ja muut brändien tekonahkaloppanat ovat ainoat oikeat lolikengät. PISTE.

* Jos kaikista suosituksista huolimatta teet löydön normaalista vaate-, kenkä- tai asustekaupasta niin älä vahingossakaan kerro päivänasupostauksesi yhteydessä miltä valmistajalta kyseinen tuote on. Ketään ei kuitenkaan kiinnosta.
* Jos et ole aasialainen, et voi olla täydellinen lolita.

* Jos joku käy hermoillesi tahri hänen unelmamekkonsa ketsupilla, levitä päättömiä juoruja ja hauku hänet lolita_secretissä sekä 4chanissa, jotta hän varmasti tuntee olonsa epämukavaksi.

* Sinulla TÄYTYY olla blogi, mielellään kaksi tai jopa viisi. Olet nobody jos sinulla ei ole blogeja, formspringia, tumblria, livejournalia, facebookia, googleplussaa, twitteriä... u name them.

* Ei kannata ystävystyä muiden lolitoiden kanssa. Jos vahingossa löydät hyviä ystäviä lol-piireistä niin älkää herran jestas tavatko virallisten miittien ulkopuolella – joku vielä luulee teitä elitisteiksi!

* Asukokonaisuuden yksityiskohtien näkyminen kuvissa on se ja sama. Ei myöskään kannata nähdä turhaa vaivaa ja tarkistaa kameran asetuksia, rakeisuus on hyvä efekti. Tietokoneelle siirrettäessä on suositeltavaa pienentää kuvat postimerkin kokoisiksi.

* Ainoa oikea juoma lolitalle on tee. Jos et pidä teestä, et ole lolita ja Novala paheksuu kahvinjuontiasi.

* Teen lipittämisen ohella leivosdieetti on must. Oikeat lolitat syövät aamupalaksi hattaraa ja päättävät päivänsä tuhdilla suklaakakulla kermavaahdon kera.