sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Keväisiä kuulumisia

Hei kaikki!
Viime postauksesta on kulunut jo tuokio. Elämä blogin ja circlemme ulkopuolella on vetänyt jokaisen huomion erisuuntiin, joten postaaminen on jäänyt vähemmälle.
Ystävänpäiväteekutsuilla kuvattu video ei onnistunut, mutta ehkäpä hamassa tulevaisuudessa onnistumme kuvaamaan ja kasaamaan julkaisukelpoista videomateriaalia.
Mikäli - ja toivottovasti - sää sallii niin ensi viikolla meillä on pitkästä aikaa pidempää suunnittelua nauttiva kuvausprojekti kevään kunniaksi. Peukut pystyyn, että sää pysyisi aurinkoisena!



Ajattelimme uudistaa blogimme ulkoasua keväisen pastellisävyisäksi. Mitä pidätte? Risuja ja ruusuja uudesta ulkoasusta voi jättää kommentoimalla tähän postaukseen.

Keväisin terveisin ja kesää jo odotellen,
Rosemaria

6 kommenttia:

  1. Ainakin minun silmääni taustavärin ja tekstit kontrasti on liian matala, täytyy tehdä silmillä liikaa töitä lukiessaan tekstiä. Fontin väriä voisi hieman tummentaa. Muuten on kyllä todella sievä ulkoasu!

    VastaaPoista
  2. Teksti näkyy turhan haaleasti eli taustaa voisit vaalentaa pari astetta (nyt minttu on melko vahva) ja tummentaa tekstiä, mutta muuten oikein hieno!

    VastaaPoista
  3. Reta ja Foxie:
    Kiitos palautteesta! Vaalensin taustaa ja tummensin sekä suurensin tekstiä, onko tämä korjattu versio helppolukuisempi?

    VastaaPoista
  4. Teksti on edelleen todella vaalea. Joudun ihan siristelemään täällä jotta näkisin selvästi :/

    VastaaPoista
  5. Minun mielestäni uusi ulkoasu on todella ihana♥ Toisin kuin muut, mielestäni tämä teksti näkyy aivan tarpeeksi selvästi. ;33

    VastaaPoista
  6. Sanski:
    Kiitos huomautuksesta. Tummensin tekstiä entisestään, onko nykyinen korjattu versio parempi?

    Iina:
    Hyvä! Kiitos kommentista. Hienoa, että uusi ulkoasu on miellyttävä. .)

    VastaaPoista